Tänä vuonna pääsimme tekemään vaelluksen yhdessä Saaristomeren Melojien kanssa. Heillä oli ajatus että tunturivaellusta varten ei tarvitse ajaa käsivarteen saakka, vaan voi päästä lyhyemmälläkin ajomatkalla. Alueeksi oli valittu perinteisen ruotsalaisen vaellusreitin Jämtlandstriangelnin tunturialue.
Alueen ainoa STF:n tunturihotelli, jonka pihalle johtaa ajotie on Storulvån Fjällstation. Sinne tulee ajomatkaa Kapellskärin lauttasatamasta n. 700 km Åren laskettelukeskuksen ohi. Meillä ajoaika henkilöautoilla lounastaukoineen oli noin 11 tuntia molempiin suuntiin. Ajokeli oli suhteellisen hyvä. Kun kuljimme Finnlinesin yövuorolla, niin kaikki ajo tapahtui valoisaan aikaan. Toki lähtöpisteessä oltiin vasta illalla ja yövyimme tunturihotellissa ensimmäisen yön. Ajoaika käsivarren maastoihin on ollut noin 16 tuntia. Käsivarteen mentäessä on ajettu läpi yön ja lähtöparkkipaikalla on oltu aamupala-aikaan.
![]() |
Avointa tunturialuetta riittää |
Tie Storulvånin tunturihotellille aiheuttaa hieman pohdintaa reissun suunnitteluun. Tieosuus on 15 km pätkä päätieltä ja se on talvikaudella 1.2. - 15.4. suljettuna joka yö 22:00 - 08:00. Noin 9,2 km päästä hotellilta on iso parkkipaikka ja portti, jonka saa suljettua. Tänä talvena tie oli suljettuna huonon kelin takia 3 kertaa noin 2 päivän ajan. Kun ajoimme tietä niin pääosin asfalttipinnoite oli näkyvissä ja tie oli hyvinkin ajokelpoinen. Tiellä on useita väistämispaikkoja. Sen lisäksi sen varrella on useita aurattuja parkkipaikkoja, joilta voi suoraan lähteä valloittamaan suksilla viereisiä 1400 metrin huippuja.
Tien 1019 katkoja voi seurata Trafiverketin sivuilta. Siellä näkyy jokaöinen katko ja sen lisäksi erikseen sillä hetkellä tiedossa oleva pitempi katko.
Tunturihotellin parkkipaikka on maksullinen. Yöpymisen yhteydessä pysäköinti kuuluu huoneen hintaan. Maastopäiviksi tulee vastaanotosta lunastaa pysyköintilupa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti